Østerbotn

Norjan keikka 11/34
Saavuimme Lakselviin ja ryhdyimme katsastelemaan hieman ympärillemme. Kävimme kokeilemassa kahvin ostoa paikallisesta Statoilista, joka onnistuikin tällä kertaa rutinoituneesti edellisvuoden keikan kokemuksista oppineena. Sämpyläkahvit maksoivat 119 kr ja ne olivat vallan mainioita, melkein hintansa (n. 16 €) väärtejä. Myyjän nimi oli muuten Nina ja hän oli poika. Aapeella oli tässä vaiheessa vielä hieman hatara käsitys Norjan kruunun kurssista ja niinpä hän piti sämpyläkahvien hintaa halpana.
Istuimme huoltoaseman pihapöydän ääreen ja nautimme hankituista eväistä ja kahvista, joka peräti maistuikin ihan kahvilta. Kuuntelimme sivumennen itänaapureiden äänekästä molotusta ja heidän tööttäilyjään, kun luksusmaasturikaravaanin etumaiset eivät ilmeisesti liikahtaneet tarpeeksi nopeasti. Nähtiin myös paikallinen poliisiauto, vanha Hiace! Ja me kun luulimme norjalaisten olevan varsin varakasta kansaa.
Aapeen erehdyttyä ajamaan erästä mökkitietä liian pitkälle hän joutui peruuttelemaan tovin matkaa takaisinpäin. Norjan pikkuteiden varsilla ei tosiaankaan ole liiaksi tilaa käännellä autojaan, saatika sitten ajoneuvoyhdistelmiään! Etsimme sitten tämän kätkön, joka sijaitsi pienen kävelymatkan päässä merenrannassa. Samalla kävelyretkellä ylitimme varmaan Norjan ainoan suon! Pudasjärveläisittäin ajatellen olihan se kuiva ja pieni, mutta se tuli niin yllättäin, kun emme moiseen osanneet varautua. Lenkkarit riittivät kyllä sen ylittämiseen. Hillat olivat vielä raakoja ja ne olivat pieniä.