Railway Station of Kemijärvi

Käytyämme kahvilla ajelimme rautatieasemalle. Pihalla oli hiljaista ja vain toisella puolen ratapihaa työskentelevä kuormaaja piti pienoista ääntä. Niinpä pystyin tonkimaan rauhassa metalliportaitten kulmia ja kolkkia. Mutta ei sitä vain tuntunut löytyvän, vaikka kuinka haeskeli. Jenkkakin lopetti viimein valokuvailemisen ja kykeni ilmoittamaan, että purkki lojui maassa. Voi helkkari, taas minä tein turhaa työtä ja jenkka keräsi sadon! Onneksi olemme tiimi, joten mikäpäs siinä. Laitoimme purkin takaisin oletettavimpaan paikkaan, mutta magneetti tuntui tosi heikolta. Voimme vain toivoa sen pysyvän paikoillaan ja jatkoimme jälleen matkaa kohti pohjoista.

Road to Russia

Auton saimme nätisti parkkiin P-paikalle, eikä siitä gepsin mukaan ollut kuin parikymmentä metriä purkille. Saapastelimme rautatiesiltaa kohti ja jo pitkän matkan päästä näimme potentiaalisen kätköpaikan. Vain käden ojennus, ja niin oli purkki näkyvillä. Silta oli ilta-auringossa sen verran kuvauksellinen, että jäimme hetkeksi näpsimään kuvia.

Pumppaamo

Kaunis ilta-aurinko saatteli meidät autoinemme pumppaamon pihalle yli aallonmurtajan. Vain Kemijärven yli puhaltava kolea tuuli hieman haittasi tunnelmointia. Jenkka jäi valokuvailemaan, kun minä lähdin kätkön perään. Hain ja hain ja hain, mutta ei vain purkki sattunut silmään. Kyllästyinkin välillä ja näpsin itsekin hieman valokuvia. Viimein jenkka tuli myös kätköalueelle ja sanoi missä purkki piilotteli. Oli mokoma nähnyt sen jo matkan päästä. Koska se oli kuitenkin sen verran korkealla, niin suoritin likaisen työn ja kurottelin purkin kouraani betonipilarin päältä. Tiedotteessa oli myös vihje "Road to Russia"-kätkölle, jota lähdimmekin metsästämään seuraavaksi.

Akanlahden tukinsiirtolaitos

Lähdimmepäs jenkan kanssa viettämään viikonloppua jälleen Savukosken suuntaan ja tällä kertaa päätimme käyttää mennessämme itäistä reittiä. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten mikäpäs oli ajellessa. Suuntasimme kulkumme suuntanuolen ja kartan osoittamaan suuntaan. Kauniit olivat Livojärven rantamaisemat ajeleskella. Suuntanuolen kääntyessä vasempaa kurvasimme kohti rantaa, jossa vastassa olikin ihan oikea pysäköintialue. Lähestyimme sitten kävellen vanhaa, punamullan väristä muuntajatornia ja ryhdyimme penkomaan sen vierustoja ja alusia. Joku kalamies kolisteli rannassa puskien takana, mutta en usko hänen meitä huomanneen. Kätköä ei löytynyt kovista yrityksistä huolimatta ja olimme jo lähdössä jatkamaan matkaa, kun jenkka sai älynväläyksen: jos purkki onkin muuntajatornin sisällä! Siispä vain sisään natisevasta ovesta ja siellähän se oli jonkin metallisen peitelevyn alla tornin lattialla. Nimet paperiin ja matka jatkui. Ajattelimme joskus käydä tutustumassa paikkaan paremmalla ajalla: sen verran se vaikutti mielenkiintoiselta.

Koston tammi

Ajelimme kevyessä lumisateessa Kuusamoa kohti ja käännyimme sitten kohti Kostoa. Jälleen tie pieneni pienenemistään ja loppujen lopuksi se oli niin kapea, että meillä täytyi väistää vastaantullutta Bemaria ihan mutaiselle raville asti. Onneksi Kätkö-Kunkku selviytyy sellaisista vaivattomasti ja niinpä pääsimme perille tammelle saakka. Ei tarvinnut taaskaan kauaa miettiä, missä kätkö voisi olla. Suuntasimme kulkumme tammelle ja käteni osui melkein suoraan taskulamppuun, joka oli omalla magneetillaan kiinni sillan kaiteessa. Niinpä pääsimmekin sitten paluumatkalle ja ajelimme päivän saldoon tyytyväsinä suoraan kotiin.

Taivalkoski Bonus

Susijärveltä löysimme Taivalkoski Bonus -kätkön koordinaatit ja päätimme hakea sen tässä vaiheessa. Kävimme toki ensin polttavan kuumilla päiväkahveilla munkin kera kantapaikassamme Shellillä. Hieman kiertotietä ajelimme bonukselle, mutta niin vain perille pääsimme ja lähdimme koluamaan rinnettä alas kohti rantaa. Purkki näkyi tästä suunnasta jo pitkän matkan päästä ja logattuamme sen yritimme naamioida sitä hieman paremmin. Oli tainnut sulamisvedet tehdä tepposensa. Tätä purkki yritimme jo viime kesänä moneen kertaan, mutta vasta nyt sen löysimme. Olo oli siis vallan autuas lähtiessämme jatkamaan matkaa.

Jokijärven Siltavouti

Susijärveltä jatkoimme matkaa kohti Jokijärveä. Gepsi alkoi varoittelemaan lähestyvästä kohteesta ja niinpä kurvasimme läheiselle P-paikalle. Multin ensimmäinen etappi olikin sitten aivan vieressämme ja haimme opaskartasta tarvittavat paikat, joitten avulla sitten saimmekin lopulliset koordinaatit. Hakattuamme ne gepsiin nousimme autosta ja suuntasimme kohti läheisiä rantakoivuja. Hyviä piilopaikkoja oli vaikka kuinka monta, mutta osittain tuurilla osuimme juuri siihen oikeaan. Nopsaan loggasimme käyntimme ja lähdimme paluumatkalle kohti kirkonkylää.

Susijärvi

Jenkka oli edelleenkin serkkunsa synttäreillä Rovaniemellä, kun päätimme jälleen lähteä Aapeen kanssa valloittamaan naapuripitäjän kätköjä, joita artol ansiokkaasti oli rakennellut. Perinteisen Shell-pysähdyksen jälkeen matkamme suuntautui Susijärvelle. Kurvasimme Jokijärvelle menevän tien varrelta metsäautotielle, joka oli hieman vielä rospuuton raiskaama. Sen mukavampaahan Kätkö-Kunkulla olikin ajella, kun vähän sai rypeä ravassa. Onneksi meillä oli oikea kartta mukana, sillä jos olisimme totelleet AaPeen nokialaista, olisimme joutuneet ties minne. Tämän tien päässä oli kuitenkin parkkialue, josta jatkoimme matkaa jalan kohti harjun huippua. Helppo oli astella metsäkoneen jälkiä myöten lähes ylös asti. Suuntasimme ensitöiksemme suoraan kätkölle, joka löytyi 0-pisteestään kaatuneen koivunrungon alta. Ihailimme risukon läpi kuultavia maisemia, imaisimme tupakit ja lähdimme tallustelemaan kevyessä lumisateessa takaisin autolle.

0km: Taivalkoski

Virallisesti Taivalkosken 0-piste on puolitoista kilometriä tästä paikasta Ouluun päin, mutta kätkö oli tässä ja sillä hyvä. Jätimme Kätkö-Kunkun metsäoppilaitoksen tienhaaran maastoon ja kävelimme valtatien alitse kätkölle. Gepsi osoitti suoraan kohteeseen, eikä purkin piilosta voinut erehtyä: liikennemerkkitolpan sisällähän tuo mikro luuraili. Nimet vihkoon ja paluumatkalle.

Turvakonalusen lintutorni

Päätimme lähteä AaPeen kanssa kaksin pienelle ilta-ajelulle Taivalkosken suuntaan. Käytyämme perinteiseen tyyliin paikallisella Shellillä munkkikahvilla kurvasimme alati pienenevää tietä niin lähelle kuin suinkin kohdettamme pääsimme. Maastossa oli vielä hiukan lunta ja niinpä lähdimmekin ensin hieman väärään suuntaan ja jouduimme kahlailemaan polvia myöten kinoksissa. Lopulta oikea polku viimein löytyi ja se vei meidät hämärtyvässä illassa kohti jokirantaa. Pintapuolisen tarkastelun jälkeen kävi selväksi, mihin kätkö oli piilotettu. Sen verran korkealla se oli ja hankalassa paikassakin vielä, että mietimme ensin pitkään helpointa reittiä siihen yltääksemme. Viimein ryhdyin käyttämään aivojen sijasta raakaa voimaa ja kipusin pykälää ylemmäksi, nappasin purkin ja ojensin sen AaPeelle loggailtavaksi. Hieman sain uutuuttaan hohtaviin nahkahanskoihini repaletta ja muitakin käytön jälkiä tuon kapuamisen palkaksi. Lopuksi vielä kuulostelimme lintuja, jotka tuntuivat kovin hiljaisia olevan niin myöhään illasta. Palasimme takaisin autolle jatkaaksemme matkaa.