Syväsenvaara

Kipusimme portaat vaaran laelle saakka ja ryhdyimme etsimään kätköä. Jälleen Koloraato vei meitä suunnasta toiseen ja ilmeisen hyvällä tuurilla jenkka kätkön viimein yhytti suuren kiven alta. Suoritettuamme kätköilijän velvollisuutemme nousimme vielä näköalatorniin, josta avautuivatkin varsin näyttävät näkymät yöuntaan nukkuvan Rovaniemen ylle. Nytkin jäi harmittamaan paremman kuvauskaluston puute, mutta otimme silti muistoksi pari näpsyä pienellä geokamerallamme. Tästä poistuimmekin sitten kantatie 78:aa kaakon suuntaan ja kotia kohti. Välillä piti jäädä ihailemaan ja kuvailemaan aamu-usvaista Simojokea, jossa sain erheytettyä paikallisen sinisorsan luulemaan itseäni lajitoverikseen. Synttärireissun saldoksi tuli kymmenen mainiota kätköä.

Santa Park

Tämä betonikolossi on vilissyt ohi ajettaessa monen monituista kertaa, mutta vasta nyt siihen tuli kiinnitettyä enemmän huomiota. Yöllä ei alueella ollut minkäänlaista elämää, joten tallustelimme verkkoaidan vierustaa ja kolusimme tolppien hattuja. Sittenhän se tärppäsi, sillä yksi niistä oli erilainen kuin muut ja irtosikin helposti sijoiltaan. Ei muuta kuin signeeraukset alle ja matka jatkui vaaran laelle.

Santa's Technology Park

Tämä piilopaikka oli niin selkeän oloinen, että siihen ei gepsiä oikeastaan tarvinnutkaan. Autonavigaattorille sen sijaan olisi ollut käyttöä, sillä ajoimme valtatieltä ensin risteyksen ohi ja pääsimme palaamaan takaisin vasta hyvän matkaa ajettuamme. Purkki löytyi nopeasti varsin ovelasta jemmastaan ja pääsimme poistumaan risteysalueelta. Aurinko alkoi olla jo melko korkealla tähän aikaan aamusta ja pieni väsymyskin jo painoi, mutta silti halusimme etsiä vielä pari kätköä.

Rest Stop Santa Claus Village

Edelleenkin Koloraato pyöritytti meitä kuin väkkärää. Nyt syynä osittain taisivat olla viereisten rakennusten seinät, mutta siltikin oli kovin levotonta suuntanuolen elo. Purkki löytyi kuitenkin kohtuullisen nopeasti pelkällä päättelyllä kivijalan uumenista. Näin yöllä paikalla oli hiljaista, joten mikäpä oli siinä loggaillessa ja tavaroita vaihdellessa. Viereisellä Nelostielläkään ei tuntunut olevan juuri liikennettä.

Arctic Circle Jump

Tulimme tänne Napapiirin Shelliltä, joka itselleni tuli tutuksi armeija-aikoina lomareissujen huoltopisteenä. Sen jälkeen siellä on tullutkin käytyä harvemmin, sillä Tanhuan reissuilla tapaamme käydä viereisessä, kilpailevassa firmassa. Tämä on kuitenkin kaupungin tällä puolen ainoa 24-h -asema. Shellillä on jostain syystä aina ollut ihan mukava asioida. Asiakkaita ei ollut tungokseen saakka: vain ambulanssimiehistö ja pari sotilaspoliisia.

Mutta "kätkö" löytyi nopeasti. Aikaa meni vain siihen, että yritimme saada jenkan Ericssonilla tarpeeksi hyvän kuvan tallentaaksemme sen muistikortin uumeniin. Normaalisti se onnistuu vallan mainiosti, mutta nyt tuntui yhteyksissä olevan jotain hämminkiä ja kuvastakin tuli hieman omituisen näköinen. Meidät tunnistaakin siitä vain, jos tuntee meidät entuudestaan.

Virikkolammen laavu

Kävelymatka tänne sujui siististi pitkoksia myöten puron solistessa vieressä lähes koko matkan ajan. Seurasimme orjallisesti Koloraadon suuntanuolta, joka vakaan oloisesti ohjasti meitä eteenpäin. Kätköpaikan lähestyessä se innostui jälleen kierrättämään meitä, ja tällä kertaa ihan kunnolla. Märässä mäntytaimikossa tuli porkattua varmasti sadan metrin ylimääräinen spiraali, joka kuitenkin ominaiseen tyyliinsä pieneni loppua kohti. Nollapistettä ei siitäkään huolimatta tuntunut löytyvän, vaan jouduimme koluamaan kivenaluset laajahkolta alueelta. Sinnikkyys palkittiin ja purkki löytyikin juuri sellaisesta paikasta. Jäimme vielä hetkeksi ihastelemaan aamuauringon nousua lammen takaa.

Poroaitaus

Poroaitauksessa tai sen lähimaastoissa ei näkynyt minkäänlaista elämää. Mutta Koloraadon lukemat heittivät edelleenkin aivan häränpyllyä. Se kierrätti ja kierrätti ja kolusimme kivikkoista kangasta hyvän tovin. Emme kuitenkaan niin pitkään, että olisimme luopuneet leikistä, vaan yritimme rauhoittaa tahtiamme ja antaa gepsin hieman tyyntyä. Niinpä purkki sitten erään kiven alta paljastui ja saatoimme suorittaa loggauksemme hyvillä mielin. Sääskiä oli edelleenkin pilvin pimein.

Saksalaisten parakki

Koloraato vei meidät nätisti metsäautotien varteen, josta jatkoimme matkaa jalan rapiat parisataa metriä. Mutta nyt se innostui tanssittamaan meitä pitkin mäntykankaita. Parakin jäännökset vain vilistivät silmissämme hakiessamme kuumeisesti kätköä. Viimein jenkka sen yhytti, mutta kylläpä olikin purkin sisältö kosteana. Olimme varustautuneet niin kevyesti, että kuivaukseen piti käyttää maastotakkini hihaa, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Onneksi vihko oli säilynyt jotakuinkin kuivana, niin saimme käyntimme todistettua. Vielä piti jäädä ottamaan muutama kuvakin, vaan sekin oli hieman arpapeliä, sillä olimme ottaneet mukaamme vain pokkarin, järjestelmien jäätyä kotiin lepäämään.

Lastenpolku - tarrakätkö / stickercache

Koloraato näytti nollapistettä kymmenkunta metriä lopullisesta paikastaan. Tovin piti pitkosten aluksia porkata, ennenkuin tavoitimme purkin. Sääsket eivät olleet luopuneet verenhimostaan ja tältäkin kätköltä jatkoimme ripeästi matkaamme.

Lähdelampi

Jenkan täyttäessä pyöreitä vuosia lähdimme aivan kaksin pienelle geoturneelle Rovaniemen suuntaan. Matka Pudasjärveltä Roihin sujui rutiininomaisesti ja nopsaan. Parkkipaikkakin löytyi helposti, joten tallustelimme kävelysiltaa nollapisteeseen. Sääskiä tuntui olevan valtaisasti liikenteessä niin kosteanlämpimällä säällä. Vähän aikaa piti sillanaluksia kopeloida ja kurkistella ennenkuin purkki osui sormiini. Kauan siinä emme verenimijöitten takia viihtyneet, vaan raapustimme nimet paperiin ja jatkoimme matkaa toiselle lähistöllä sijaitsevalle kätkölle.

Luonnonravinto lammikko,Vaala

Yritimme käydä läheisellä laavulla, mutta totesimme Ladalla liikuskelevan nuorisojoukon valloittaneen sen omaan käyttöönsä. Niinpä kurvasimme toiseen suuntaan ja saipa geomobiilikin aimo tärskyn tiestä töröttävästä pölkynpäästä. Kipusimme padon portaat alas ja jäimme ihmettelemään paikkoja. Jossain välissä jenkka oli kaivellut purkin näkyville portaikosta ja saimme laittaa hieroglyfimme nykypergamenttiin. Tämä jäikin sitten reissumme viimeiseksi löydöksi, mutta johan noita olikin kertynyt yhteensä 31. Niinpä suuntasimme kulkumme Muhoksen ja Ylikiimingin kautta kotiin.

Nuojuan voimalaitos,Vaala

Voimalan kohina ja jylinä säestivät etsintöjämme lähes pimeässä yössä. Pimeää, vaikka oli yöttömän yön juhlapäivä! Sen verran olivat pilvet paksut yllämme heittäen jo kohtuullisesti vettä niskaamme, eikä sankka kuusikko päästänyt läpi sitä vähäistäkään valomäärää. Ilman taskulamppua ei tästä touhusta olisi tullut mitään, joten kätkörepusta löytyvälle Maglitelle löytyi pitkästä aikaa todellista käyttöä. Kuusen persiestä purkki sitten viimein löytyikin.

Kutujoki Autiokoski,Vaala

Tälle kätkölle ei tarkoituksenamme ollut edes mennä, mutta pyöräytimme kuitenkin viereiselle P-paikalle. Parkissa oli pari venäläistä rekka-autoa, joista toisen kuljettaja vääntäytyi kalastustarvikkeineen jokivarteen. Naureskelimme hieman, jotta olikohan hänellä lupa-asiat kunnossa ja lähdimme itsekin vaeltamaan kohti siltaa. Sinnehän sitä piti alle könytä. Muut jäivät vain katselemaan, kun möyriskelin vaatteeni likaisiksi tonkien jokaisen kivenkolon. Ja Murphyn lain mukaisesti purkki löytyi sitten siitä viimeisestä ja kauimmaisesta sopesta. Nimet vain paperiin ja takaisin autolle.

Jylhämä, Vaala

Edelliseen verrattuna tämä paikka oli verrattoman mielenkiintoinen. Suunnistimme vain suuren puun luo ja siellähän se piskuinen purkki pilkottikin oksanhangassa. Tämänkin ylsin vaivoin kurottelemaan, mutta niin vain lokiin nimemme saatiin. Mieleeni painui tästä paikasta tuo puu, muistomerkki, voimalaitos, vesisade ja hämärä ilta. Vettä ropisikin jo jatkuvalla syötöllä, joten emme voineet jäädä paikkaa sen kummemmin tutkimaan.

Vaarakaarto,Vaala

Markkuh pysäytti geomobiilin vain muutaman metrin päähän nollakohdasta. Kätkölle ei juurikaan ollut vaihtoehtoja, joten ei muuta kuin opasteen kimppuun. Nano-purkki löytyikin lähes välittömästi ja ylsin noukkimaan sen juuri ja juuri varpailleni nousten. Nimet nopsaan paperiin ja matka jatkui. Jäi kyllä moisesta kätköstä tyhjä olo: ei minkäänlaista tausta-ajatusta, ideaa, ei maisemaa, ei edes haastetta. Vain kaksi tietä, kosteaa kangasta ja pajukon takaa pilkottava pelto. Ja liikennemerkki.

Vanha räjähdysainevarasto,Vaala

Sateli jo kohtalaisen reippaasti, kun saavuimme paikalle. Gepsitkin pyörittivät meitä pitkin ja poikin, ja niinpä kengät alkoivat kastua pahanpäiväisesti. Vihjeestä katsoimme, että kannattaa etsiä kantoa. Ei liikkunut yksikään kanto, ei. Eikä ollut kantojen allakaan mitään. Pyörimme siis lisää hieman laajemmalla alueella ja kastelimme kenkien lisäksi nyt myös housujen lahkeet. Viimein markkuh hihkaisi kätkön löytyneen. Eihän se mikään kanto ollut, vaan pölkky! Noh, työvoiton saatuamme olimme kuitenkin varsin tyytyväisiä lopputulokseen ja pitipä hieman kurkata myös varaston sisäänkin.

Hautausmaa,Vaala

Yritimme jo päivällä käydä täällä katsastamassa piilon, mutta vielä silloin siellä liikuskeli vierailijoita turhan tiuhaan tahtiin. Nyt ilma oli kuitenkin pilvistynyt ja iltakin jo hieman hämärtynyt, joten vain vakituiset asukkaat nukkuivat omaa, levollista ikiuntaan aidan toisella puolella. Pienen piirileikin jälkeen purkki viimein tarttui AaPeen käsiin ilmeisen loogisesta paikasta ja saimme logattuamme itsemme aikakirjoihin. Tästä olikin hyvä käydä iltakahvilla paikallisella "robottisyöttölällä".

Oulujärven lava,Vaala

Taivaalta ropsahteli harvakseen isoja pisaroita ja järveltä kävi navakka tuuli, kun kurvasimme parkkipaikalle. Suuri, vaaleansininen lautarakennus seisoi surullisen näköisenä katsellen ulapalle. Lautoja repsotti, heinä kasvoi yli kivijalan ja maassa lojuvat lasinsirut muistuttivat joskus eheistä ikkunoista. Markkuh:n johdolla siirryimme nollapisteen tuntumaan ja hän noukkikin purkin omiin käsiinsä heti ensimmäisestä vastaantulleesta kolosta rakennuksen kupeessa. Selkeästi alaikäinen mopopoika pärryytti chopatulla kulkineellaan ympäri parkkipaikkaa ja vaikutti ilmeisen kiinnostuneelta tekemisistämme, mutta lähti kuitenkin omille teilleen huomattuaan joukkomme kävelevän kohti parkkipaikalla vartovaa geomobiilia. Hieno paikka, jonka soisi kyllä elävän edelleen niitä parhaita aikojaan.

Vaala-0 km

Ennen tätä kävimme katsastamassa Oulujoen silta -kätkön, jonka jätimme väliin. Ei tuntunut oikein sopivalta vääntäytyä lukitun oven taakse seikkailemaan. Lukitun muuten, mutta lukko oli murrettu auki. Siispä suunnistimme tänne ja totesimme juhannusliikenteen olevan risteyksessä vilkkaanpuoleisen. Rauhallista rakoa ei löytynyt, joten markkuh otti aloitteen omiin käsiinsä ja askelsi liikenteenjakajalle AaPeen seuratessa vanavedessä. Minä ja jenkka jäimme naureskelemaan pyörätielle, kun purkki ei tunutunut oikein irtoavan piilostaan ja ohikulkijat kummastelivat outoa meininkiä. Niinpä vain kuitenkin pojat saivat nimmarit raapusteltua paperiin ja matkamme saattoi jatkua kohti seuraavaa kohdetta.

Oulujoen alku,Vaala

Multin ensimmäinen osa löytyi nopeasti kivijalan kupeesta. Siispä suunnistimme polkua myöten Oulujoen suulla sijaitsevalle saarelle parin kauniin valkean sillan yli. Suunnistimien hälyttäessä nollakohtaa alkoi vimmatunmoinen koluaminen, sillä mahdollisia paikkoja oli lukuisia. Kätköalue oli täynnänsä isompia ja pienempiä kiviä, ja mahtuipa mukaan myös muutakin, lähes historialliseksi luokiteltavaa tavaraa. Kovin tuntui olevan purkki hakusessa ja olimme jo luovuttamassa, kun se viimein löytyi. Mielenkiintoinen paikka, jolla oli mielenkiintoinen historia.

Venesatama,Vaala

Saapuessamme paikalle satamassa istuskeli jästipariskunta autossaan. Ilmeisesti häiritsimme heidän rauhaansa, joten he poistuivat nopeasti paikalta. Tämän jälkeen satamassa ei lisäksemme ollut ristin sielua ja suunnistimme kohti pientä siltaa. Jälleen kerran sain suorittaa ns. likaisen työn ja tungin ruhoni sillan alle. Siellähän se piskuinen purkki meitä vartoikin. Otin sen näkyville ja loggasimme nimemme paperiin. Vähältä piti, etten menettänyt Holuxiani, kun sen kaulanauha napsahti ojassa könytessäni poikki.

Uiton satama, Vaala

Taivas oli jälleen pilvistynyt ja järven yllä leijui tummia, raskaita pilviä. Tuulikin oli yltynyt ja yhdessä nuo merkit kyllä ennustivat sadetta. Tämä kätkö löytyi kuitenkin kuivin varustein ja nopeasti, sillä purkki oli jälleen kerran liian hyvin näkyvillä. Ihailimme vielä hetken järvimaisemaa ja suunnistimme seuraavalle kätkölle. Tämä olikin 150. löydetty kätköni.

Vanhan rakennuksen pihapiiri,Vaala

Tämän multin ensimmäinen etappi löytyi kylältä jonkin virallisemman rakennuksen takapuolelta. Nano-kokoinen purkki löytyi nopeasti, eikä jästeistäkään ollut vaaraa. Finaali löytyi tosiaankin jonkin vanhan ja pienen rakennuksen seutuvilta. Pyörimme rakennuksen ympärillä kuin väkkärät, mutta mitään järkevää paikkaa purkille emme löytäneet. Autoja valui viereistä tietä myöten tasaiseen tahtiin ja yritimme olla kuin emme olisikaan. Viimein kurkistin rakennuksen alle ja totesin sieltä pääsevän sen sisälle. Könysin maan ja seinän välistä nokkosten poltellessa paljaita käsiäni. Taskulampun valossa sitten purkin bongasin, tein tarpeelliset merkintäni ja ryömin samaa tietä takaisin. Siinä sitten tupakoidessamme joku meistä kokeili ovea ja se aukesi niinkuin lukitsemattoman oven kuuluukin! Lievän sadattelun säestämänä jatkoimme matkaamme eteenpäin. Jotenkin tuntui kuitenkin hieman valjulta vierailla uppo-oudon rakennuksen sisällä.

Höyryveturi,Vaala

Koko miljöö näytti upealta, eikä veturivanhus kyllä sitä ainakaan pilannut! Veturihallissa taisi pitää nykyisin majaansa jonkin sortin taidemuseo, mutta näin juhannuksena se oli luonnollisesti kiinni. Kätkön löytäminen vaati pomppaamista veturin alla olevaan kaivantoon, jonka virallista nimeä en kyllä tiedä. Purkki löytyi veturin alta omasta toimestani melko nopeasti. Tämä paikka olikin kuvaamisen arvoinen, joten jäimme vielä hetkeksi näppäilemään muistoja reissustamme.

rautatieasema,Vaala

Saavuimme asemalle yhtaikaa Kajaanin suuntaan menevän junan kanssa. Juna tuntui vain heittävän pari ihmistä ulos, joten se ei kauaa paikoillaan viivytellyt. Tässä vaiheessa aurinkokin taas paistoi, joten mieli virkeänä loggasimme helposti löytyneen kätkön. Itsekään emme jääneet asemalle asumaan, vaan jatkoimme ripeästi matkaamme.

Vaarojen vaellus, Tervahauta, Vaala

Tervahan tuoksui täällä vieläkin, ties kuinka monen vuosikymmenen jälkeen! Kätköä piti nyt hieman jo etsiäkin, sillä joka koloon ei oikein tohtinut kouraansa työntää. Kolot nimittäin näyttivät epäilyttävästi ketun aikaansaannoksilta. Mutta jossain vaiheessa tuli hetki, että koloon oli näppinsä tungettava ja niinpä purkki vain moisesta sitten löytyi. Sää oli pysynyt poutaisena, mutta pisaroitten tilalle oli tullut sääskien armada, joka siekailematta syöksyi verikekkereihinsä. Tästä olikin hyvä lähteä seuraavaksi aterioimaan ABC:lle, jossa muut AaPeeta lukuunottamatta nautiskelivat paninit. AaPee otti perinteisemmän grilliateria, ja kieltämättä ne ranskalaiset näyttivätkin hyviltä.

Vaarojen vaellus, Hiekkamonttu, Vaala

Tänne saapuminen oli huumorisävytteinen miettiessämme joukolla, millainen on "palleroporo", joka tuollaista jäkälää syö. Ehkä lievällä väsymyksellä ja aliravitsemuksella oli myös osuutensa sekavaan keskusteluun. Tallustelimme kohti kätköä ja jälleen kerran se suorastaan hyökkäsi silmille jo pitkän matkan päästä. Epäilimme edellisten kätköilijöiden suorittaneen lähtönaamiointinsa huolimattomasti, sillä eihän toki ole kätköttäjän etu, että purkit ovat näin näkösällä. Purkki oli maastoutettu muistini mukaan jonkinmoisen juurakon ja hiekkakasan yhdistelmään. Kätkö oli nopeasti logattu ja palasimme tulosuuntaamme, jossa geomobiili meitä vartoi.

Vaarojen vaellus, Mänty, Vaala

Jakauduimme jälleen kahdeksi ryhmäksi. AaPee ja Markkuh ottivat käyttöönsä vanhan, uskollisen Magellanin, minä ja jenkka käytimme uutuuttaan hohtavaa Koloraatoa. Niinpä sitten lähdimme seuraamaan omia nuoliamme ja niinpä vain Garmin meitä jenkan kanssa kierrätti melkoisen ketunlenkin. Pojat olivat vanhuksen opastamana tulleet kätkölle suorinta mahdollista reittiä. Epäilimme jenkan kanssa Koloraadon olevan susi jo syntyessään, mutta miellyttävä totuus valkeni vasta myöhemmin Rovaniemen reissun jälkeen. Apu löytyi geocache.fi:n keskustelupalstalta, kuten niin usein niin usealle. Nyt kuitenkin rypiimme murheen alhaisessa alhossa moisen kapistuksen vuoksi. Kätkö siis löytyi poikien toimesta näyttävän näköisen männyn juurakoista. Tai niin luulen, sillä en ehtinyt varsinaista löytöhetkeä todistamaan.

Vaarojen vaellus, Kelo, Vaala

Jätimme auton "päätien" varteen ja jalkauduimme siirtyäksemme osoitinlaitteiden neuvomaan suuntaan. Hakkuuaukealla ei juurikaan ollut montaa vaihtoehtoa kätkön sijainniksi. Purkki oli piilotettu hieman hätäisesti naamioiden kelon juurelle. Toki sitä ei satunnainen ohikulkija siitä olisi huomannut, mutta kun tiesi mitä haki, niin löytö oli turhankin helppo. Tästä matka jatkui edelleen kävellen seuraavalle etapille. Helppoa olikin tallustelu tällaisilla kangasmaastoilla ja lenkkikengät riittivät varsin hyvin.

Vaarojen vaellus, Suolampare, Vaala

Tänne tullessa markkuh painoi Audinsa pedaalia sen verran lujasti lattiaa vasten, että tielle sattuneet juurakot taisivat viedä pohjapanssarin mennessään. Moisen vauhdin ansiosta tavoitimme kätköalueen huomattavan nopeasti, eikä kävelymatkaakaan kertynyt sataa metriä pidemmästi. Pikkuinen lamparehan sieltä sitten silmiin siinsi ja Koloraadon nuolen osoittamassa suunnassa näkyi myös koivu, jonka syleilystä purkki näkyi jo kauas. Loggausten ja vaihtojen jälkeen yritinkin naamioida sitä hieman paremmin. Taivaalta ei tullut tässä vaiheessa enää pisaraakaan vettä.

Vaarojen vaellus, Hautaristi, Vaala

Tallustelimme juurakolta tälle alueelle suorinta tietä. Tämänkään kätkön etsimiseen ei juuri tarvinnut aikaa kuluttaa, kun sen aihe nopeasti paljastui maasta murheellisen näköisenä. Itse purkki roikkui muistaakseni puusta. Hieman herkkäluontoisena ihmisriepuna pistää aina miettimään sitä surua ja murhetta, mitä noittenkin ristien takana kenties piilee. Kenties lapsiraasut ovat menettäneet rakkaat lemmikkinsä ja tähän ne on sitten koko perheen voimin tuotu nukkumaan ikiuntaan... kyynelehtimään en kuitenkaan joutanut, sillä matkamme jatkui kohti uusia seikkailuita.

Vaarojen vaellus, Juurakko, Vaala

Jätimme auton laajalle soramontulle ja käyskentelimme helppoa maastoa pitkin kätkölle. Purkki suorastaan paistoi silmiin juurakon seasta, joten sitä ei tarvinnut kummemmin etsiä. Taivaalle kertyneet pilvet alkoivat pudotella ensimmäisiä pisaroitaan ja saivat meihinkin liikettä.

Vaarojen vaellus, Alkulämmittely, Vaala

Köttyyttilimme geomobiililla paikalle ja suuntasimme kulkumme kohti jyrkkää soramontun reunaa. Olipa vain hienojakoista hiekkaa! Siitä ei saanut oikein minkäänlaista jalansijaa ja niinpä päätimme kiertää hieman kauempaa. Paitsi jenkka, joka oli tehnyt sen jo aikaisemmin ja niinpä hän sitten kätkön helposti löysikin. Myös maaston korkea jäkäläpitoisuus oli silmiinpistävää. Kotosalla porot laiduntaisivat moisella alueella varmasti tuhatpäisenä tokkana ja jäkälät olisivat hetkessä pelkkä muisto.

Nimisjärvi, Nimisoja, Vaala

Ajellessamme Ruununtörmältä takaisin kylille päin pysähdyimme vilkkaasti liikennöidyn tien varteen. Markkuh kävi noutamassa purkin ennenkuin me muut olimme ehtineet edes orientoitua etsimisajatukseen. Harmi sinällään, että kaikki tapahtui niin nopeasti, sillä olisin halunnut kyllä hieman tutkia paikkaa. Historianharrastajana tuollaiset paikat kiehtovat aina mielikuvitusta. Ilmassa alkoi olla kyllä jo hieman sateentuntuakin, joka oli omiaan ajamaan meitä eteenpäin.

Ruununtörmä leirintäalue

Leirintäalue oli tupattu täyteen asuntoautoja ja -vaunuja. Onneksi kätkö ei hämännyt valokuvauksenharrastajaa sekunnin murto-osaa kauempaa ja se oli havainnoitukin geomobiilin ollessa vielä liikkeellä. Auto seis ja pomppasin ulos. Sekunnissa purkki oli kourassani ja istahdin geomobiilin takapenkille suorittamaan pikaisen loggauksen. Toinen sekunti ja purkki oli jälleen jemmassaan tolpan nokassa.

Ruununtörmä 2, Vaala, Rampilta monttuun

Tänne tullessamme rampilla oli vielä alan harrastajia, mutta eipä ollut enää. Kahvit oli juotu ja jäätelöt syöty, joten nyt oli taas voimia jatkaa. Mikropurkki löytyi rampin metallikehikon kätköistä markkuh:n toimesta nopeasti, joten skeittaajat saivat jälleen tulla jatkamaan omia harjoituksiaan. Hyppäsimme geomobiiliin, eikä kauas tarvinnut ajellakaan, kun Koloraato ilmaisi kohteen sijaitsevan vain muutaman kymmenen metrin päässä. Olin jossakin välissä hämmentänyt laitteen asetuksiin vääriä arvoja, joten saimme kiertää jenkan kanssa pienen lenkin ennen kätkölle saapumista. Pojat olivat tulleet vanhan Magellanin opastuksella suorinta mahdollista reittiä. Nimet jälleen arkistoon ja matka jatkui. Se oli semmoinen se soramonttu.

Ruununtörmä 1, Vaala

Tälle kätkölle tulimme suoraan venesatamasta. Rinne oli jyrkkä ja kipuamisen avuksi siihen oli rakennettu portaat. Uskoimme sokeasti gepsiimme ja niinpä etsimme purkkia ensin keskeltä rinnettä. Aiheuttamamme geoeroosio oli kyllä turhan voimakasta ja muutenkin toimintamme silmiinpistävää. Onneksi jästejä oli tässä kohdassa rantaa kuitenkin vähänlaisesti liikenteessä. Purkki löytyi sitten viimein hieman alempaa sijaitsevan näköalatasanteen yhteydestä. Kyllä maistui tupakka moisen urakoinnin jälkeen! Hermosauhujen jälkeen lähdimmekin sitten kahville ja jäätelölle rantaravintolaan. Harmi vain, että paikallisen leipomon tuotteet olivat päässeet loppumaan kesken sesongin.

Ruununtörmä venesatama

Jälkeenpäin vasta huomasimme, että autolla olisi päässyt ihan kätkön viereen. Mutta sepä ei aurinkoisena päivän haitannut, että kävelimme vähän matkaa leppeän tuulen puhallellessa järveltä päin. Väkeä oli liikkeellä ihan kohtalaisesti ja nuorisokin oli jo ilmestynyt juhlimaan juhannusta pulloineen hiekkarannalle. Kätköpaikka oli kuitenkin rauhallinen ja porukalla konttailimme kivikossa purkkia etsien. Löytyihän se sitten viimein erittäin klassisesta paikasta. Hieno paikka kätkölle!

Säräisniemen kirkko, Vaala

Kirkolle saavuimme hieman kierrellen ja kaarrellen, mutta viimein löysimme oikean tien. Kirkon pihalla oli muutama pyhäpukuihinsa pukeutunut ihminen ja vaikutti siltä, että alkamassa olivat jokaisen morsion toive, juhannushäät. Siispä emme päässeet tutustumaan kirkon arkkitehtuuriin sen tarkemmin, vaan häveliäästi jäimme kirkkopihan ulkopuolelle. Mutta sehän toki riittikin varsinaiseen tarkoitukseemme. Lyhyen etsintätuokion jälkeen kätkö löytyi varsin ovelasti piilotettuna isosta kannosta. Ei muuta kuin nimet paperiin ja saatoimme jättää tulevan avioparin aloittamaan kirkollista toimitustaan.

ABC-Vaalanportti

Kätkö löytyi varsin tarkoista koordinaateista metallitolpasta, mutta itse purkki oli niin täynnä paperisilppua, ettei sen selvittämisestä tuntunut tulevan tolkkua. Saatika sitten, että olisi löytänyt paperista tarpeeksi ison puhtaan alueen, että siihen saisi neljät nimimerkit raapustettua. Juhannuksen takia liikenteessä oli myös runsaasti jästejä ja heidän harhauttamisensa otti myös oman aikansa. Aikamme ähellettyämme loggaus kuitenkin onnistui ja pääsimme käymään kahvilla - sattuneesta syystä - kätkön lähellä sijaitsevalla ABC-asemalla. Vaikka joukostamme suurin osa tuntee jonkinmoista karsastusta noita "robottijuottoloita" kohtaan, ei meillä tällä reissulla juurikaan ollut vaihtoehtoja.

Kurikkavaaran ulkoilualue, Vaala

Sattuipa sitten eräänä juhannuspäivänä, että lähdimme neljän hengen seurueellamme kätköilemään Vaalan suuntaan. Vaala houkutteli paitsi runsaan kätkömääränsä, myös lähes merellisen olemuksensa takia. Tuon olemuksen aiheutti luonnollisesti Kainuunmereksikin kutsuttu Oulujärvi. Tämä kätkö oli reissun ensimmäinen ja olikin varsin mukava jalkautua pitkähkön matkan päätteeksi kuumasta autosta hieman jaloittelemaan. Läheisellä laavulla oli muutama ihminen tuliaan pitämässä, mutta saimme noukkia purkin käsiimme heidän huomaamattaan. Purkki löytyi eräänlaisen hiihtosillan alta. Löytö oli sen verran helppo, että jatkoimme rivakasti matkaamme kylän suuntaan.

Kivilouhos

Kurvasimme tutulle P-paikalle ja tallustelimme toiselle puolen Kuusamontietä. Vähän matkaa käveltyämme maasto metsäautotien ympärillä alkoi tosiaankin muistuttaa louhosta. Gepsi osoitti kivikkoisessa maastossa ehkä hieman harhaan ja niinpä minä sitten kolusin keskelle louhosta. Vaikka kuvauksessakin oli sanottu, että louhokseen ei tarvitse mennä, niin sinnepä vain menin. Nuoli osoitti minne sattuu, mutta onneksi kätkökumppanit alkoivat yhtäkkiä huutelemaan minua takaisin. Purkki oli löytynyt heidän jalkojensa juuresta: puukalikkaan oli sidottu sähköjohto, josta purkki roikkui tiputettuna pieneen sortumakoloon. Tämä viritelmä oli sitten naamioitu kevyesti kivillä. Varsin näpsäkkä piilo.

Vanha silta

Melkein jouduimme hirvikolarin uhreiksi tänne tullessamme, mutta onneksi emme kuitenkaan. G-geomobiili jätettiin parkkiin vanhalle tielle, jonka siltana tämä on aikaisemmin palvellut. Muut jäivät sillan toiselle puolen, kun itse suunnistin vastakkaiselle. Oma Trimbleni näytti aika hyvin suunnan ja niinpä laskettelin sillanpiennarta alas. Näytti aivan siltä kuin sen puukalikan ei kuuluisi olla siinä sillan perustuksen päällä ja eipä se sinne alunperin ollutkaan kuulunut. Purkki oli piilotettu tuon kalikan sisään. Kalikassa oli samasta puusta sahattu "kansi", jonka ruuvisarana oli hieman heppoisesti paikallaan. Eipä sille ollut mitä tehdä, kun ei työkaluja sattunut matkaan.

Kiimingin vesitorni

Hieman hirvitti tulla tälle kätkölle: parkkipaikkaa emme löytäneet ja G-geomobiili jäi ties kenen haitolle pyörätien varteen eivätkä vesitornin ympärillä sijainneet rivitalot yhtään tilannetta helpottaneet. Pyörimme leikkimökin ympärillä pientä piirileikkiä, kun purkki viimein jenkan kätösiin sattui mökin alta. Äkkiä nimet vihkoon ja takaisin autolle, ennenkuin kukaan sattuu näkemään. Onneksi kello oli jo aika paljon.

Auranmaja

Artsilla kuulosti olevan majalla 50-vuotissynttärit, kun saavuimme tänne. Ensin hieman ujostelimme, mutta kun totesimme, että kätkölle olisi matkaa vielä pari sataa metriä, päätimme rohkaistua ja lähteä tallustelemaan sitä kohti. Mikäpä oli pururadalla tallustellessa, vaikka verenhimoisia sääskiä olikin ympärillä divisioonittain. Pyörimme sitten pusikoissa jonkin aikaa, kun jenkka viimein ilmoitti näköhavainnosta kätköön. Siellähän se oli, muovinen kyyhkynkuva, jonka sisältä mikropurkki löytyi. Aika nätti piilo kieltämättä. Sää oli alkanut jo viiletä, joten lähdimme paluumatkalle Kiimingin kautta.

Takukangas MicroSouth

Iissä kävimme paikallisella Shellillä kahvilla ja jatkoimme matkaa kohti Oulua. Pyörähdimme tälle P-paikalle, eikä meillä tarvinnut juurikaan jästeistä välittää. Vain yksi Mersu tuli paikalle, eikä siitäkään ollut haittaa, kun jäivät sen verran katveeseen. Kylläpä vain tämä mikro haetutti! Viimein markkuh nappasi purkin näppeihinsä infotaulun alapuolelta aivan kuin olisi tehnyt tätä pidempäänkin. Hänestä on kehkeytynytkin sittemmin varsinainen mikroexpertti.

MPA Ii

Saavuimme Iihin rauhaisaan aikaa illasta. Näillä seuduin olin vieraillutkin aikaisemmin seutukunnan hommissa valokuvailemassa kätkön lähellä sijaitsevaa savupiippua. Ryhdyimme laskeskelemaan alkukoordinaateista löytyneen kyltin meille antamia vihjeitä ja ilmeisesti jokin virhe siinä tuli tehtyä, sillä itse kävelin kätköpaikan ohi parikymmentä metriä. Gepsi olisi minua vielä johdattanut pidemmällekin, kun kätkökumppanit huutelivat löytäneensä purkin. Siinähän se olisi ollut entisen lipputangon jalustassa. Sääskiä oli ympärillämme valtavasti, emmekä kauaa viihtyneet alueella pakollisten toimenpiteiden jälkeen.

FIN Highway 4-Iinsillat

Olin vieraillut näillä seuduin aikaisemminkin, joten parkkipaikan löytäminen oli varsin vaivatonta. Tallustelimme hautuumaan reunaan jättämältämme G-geomobiililta (G=vihreä) kohti Iijoen yli kulkevan sillan rakenteita. Varsin vahvasti gepsin suuntanuoli näytti 0-kohtaa, mutta jalan ja pyörällä liikkuvia jästejä piti hieman varoa ennenkuin ryhdyimme joukolla tonkimaan jonkinmoisen puuarkun alustaa. Loppujen lopuksi kätkö oli niin selkeä, että se ei ehkä sen takia meille avautunut ihan heti. Emme nyt kuitenkaan tuntikausia paikalla pyörineet, mutta kuitenkin. Viimein purkki kaivautui näkyville ja suoritimme asiaankuuluvat repertuaarit.

Pahkakosken peikko

Kauniina kesäisenä iltana päätimme lähteä jenkan ja Aapeen kanssa kätköilemään. Mukaan otimme kuljettajaksi Markun, jonka Audin keula suuntasi kulkunsa Kipinän kautta kohti Yli-Iitä. Pysähdyimme entisen koulun risteykseen ja suunnistimme toiselle puolen tietä nuolen osoittamaan suuntaan. Ei tarvinnut juurikaan päätä vaivata miettimällä miksi kätkö oli nimisensä. Hevoshaan reunalla oli tosiaankin eri materiaaleista rakennettu peikko, jonka alaosasta purkki löytyi vaivatta. Tässä vaiheessa jästiystävämme oli jo alkanut kiinnostumaan kätköilystä siinä määrin, että tulemme tuntemaan hänet jatkossa nimellä markkuh.

Ahmareitin välitupa

Käytyämme luontokeskuksessa kahvilla lähdimme tallustelemaan pitkoksia myöten kohti kansallispuistoa auringon lämmittäessä selkää. Tulijoita ja menijöitä oli muitakin aina Anninkoskelle saakka, mutta sen jälkeen rauhoittui. Otimme kokeeksi kompassisuunnan kartan avulla ja poikkesimme reitiltä kohti Välitupaa. Aikamme rymyttyämme koskemattomassa metsämaastossa kämpän takaseinä ja liiteri jo siinsivätkin oksiston läpi näkökentissämme. Istahdimme kämpän portaille hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta. Sääskistäkään ei juuri ollut kiusaa. Viimein kävimme hakemassa purkin kämpän nurkan alta ja loggasimme itsemme vihkoseen. Purkki oli aika näppärä, kännykälle tarkoitettu vesitiivis säilytysrasia. Otimme vielä jonkin aikaa valokuvia ja nautiskelimme eväämme, jonka jälkeen lähdimme paluumatkalle. Päivä oli kaikenkaikkiaan todella mukava ja ainokaiseksi löydöksi tarkoitettu kätkö vallan riittävä.

Arctic Zone Summer Solstice

Niin oli jälleen viikonloppu vietetty Tanhuassa ja oli paluumatkan vuoro. Sade ropisi tuulilasiin lähes koko matkan, mutta onneksi se hieman hellitti tänne päästyämme. Ryykäsimme muitta mutkitta sillan yli gepsin osoittamaan suuntaan. Jonkin verran oli jalan liikkuvista jästeistä haittaa, mutta käytimme hiljaisen hetken tehokkaasti hyväksemme ja syöksyin kurottelemaan purkkia siltarakenteiden alta välittämättä likaantuvista vaatteista. Menimme tutkimaan purkin sisältöä hieman syrjemmälle ja jenkka löysi sieltä golikon, joka myöhemmin osoittautui kadonneeksi. Joku aloitteleva kätköilijä oli jättänyt sen loggaamatta, oli vain siirtänyt eri paikkaan. Rutiinitehtävät suoritettuamme syöksyin jälleen sijoittelemaan purkin alkuperäiselle matkalleen ja lähdimme sitten kotia kohti. Toki munkkikahvit napapiirin Nesteellä maistuivat hyvälle tämän jälkeen.